TILA JA MUOTO

Kokonaisvaltaista asiakaslähtöistä sisustussuunnittelua työhön, kotiin ja vapaa-aikaan.

SINULLE.

Suunnittelemme tiloja ja niiden sisustuksia, työhön, kotiin ja vapaa-aikaan.
`Sohvan valinnasta hotellin sisustussuunnitteluun.´
Suunnittelukohde voi olla iso tai pieni, lähestymme kaikkia tehtäviä samalla intohimolla ja halulla palvella hyvin. Toimimme pääkaupunkiseudulta käsin, mutta palvelemme asiakkaita kohteen sijainnista riippumatta.
Ravintola, kahvila, hotelli, toimisto, yksityiskoti tai vapaa-ajan asunto:
Lähestymme projektianne aina samalla tavalla. Perehdymme tarpeeseenne, kohteeseenne ja toiveisiinne. Teemme tarvittavat taustaselvitykset, mittaamme kohteen ja laadimme tarvittavat piirustukset jos muita lähtötietoja ei ole.


SIKSI.

Suunnittelumme on oivaltavaa, ratkaisut toimivat ja kestävät aikaa. Ekonomia ja ekologia ovat kiinteä osa suunnitteluamme.
Välitämme suunnitelmamme sisällön helposti hahmotettavassa muodossa; pohjapiirroksien, esityskuvien, mallinnuksien, sekä materiaali- ja sävymallien avulla.
Tiedämme paljon materiaaleista ja tuotteista, meillä on vahva näkemys ja osaamme ratkaista eteen tulevat ongelmat.
Suunnittelu on yhteystyötä! Toimeksiantajat, tilan käyttäjät, arkkitehdit ja muut suunnittelijat luovat tilasi. Lisäksi kuuntelemme asiantuntijoita, urakoitsijoita sekä kaluste- ja materiaalitoimittajia.
Käytämme projekteissamme pilvipalveluita, joiden avulla yhteistyö ja tiedonjako nopeutuu.



ME.

Päivi Räihä
PÄIVI RÄIHÄ
s. 1972
Sisustusarkkitehti SIO,  
Muotoilija (AMK) 2000,
Lahden ammattikorkeakoulu,
Muotoiluinstituutti 


Päivi on sisustusarkkitehti vahvalla ammattitaidolla. Kokemusta alalta on 2000-luvun taitteen nousukaudesta lähtien.
Uran alusta alkaen Päivin ehdottomiin vahvuuksiin kuuluvat todella hyvä tilanhallinta, varma värisilmä sekä vankka näkemys kiinto- sekä irtokalusteista.
Asiakkaamme hän saa helposti vakuuttuneeksi sympaattisten ja todella helppolukuisten käsin piirrettyjen esityskuvien avulla. Taito jota monet muut suunnittelutoimistot ovat hyödyntäneet toistuvasti opiskeluajoista lähtien. Esityskuvien lisäksi Päivin tunnistaa taidekentällä valtavan kauniista maalauksista, joissa aiheina lähiaikoina ovat olleet kukkien herkät yksityiskohdat ja harvinaiset perhoset. Lisäksi monen asiakkaan kodin seinälle ovat päätyneet tilaan erikseen suunnitellut ja toteutetut tilaustyöt.
Päivin suunnittelutehtävät ovat lähivuosina painottuneet kodin tilojen suunnitteluun, yksityisasiakkaiden märkätiloja, keittiöitä, olohuoneita, makuuhuoneita, elokuvahuoneita - kokonaisia ehyitä koteja.
Kokonaisuuksien hallinta, laajoista suppeampiin on Päivin muita vahvuuksia. Suurista linjoista tarkkoihin yksityiskohtiin, mikään ei tunnu olevan vaikeaa tai liian haastavaa.
Suunnittelutehtävissä Päivin kanssa on helppo ja mukava tehdä yhteistyötä, hän hallitsee ohjelmistot ja hyödyntää tämän päivän tietotekniikan tehokkaasti. Lisäksi avoin ja sydämellinen suhtautuminen kanssaihmisiin tekevät yhdessä tekemisestä mukavaa ja sujuvaa.

Espoossa, Lasse Räihä

Lars 'Lasse' Räihä
LARS RÄIHÄ
s. 1976
Sisustusarkkitehti SIO,
Muotoilija (AMK) 2002,
Lahden ammattikorkeakoulu,
Muotoiluinstituutti


Lars 'Lasse' on taitava tilan havainnoija, hän tutustuu suunniteltavaan kohteeseen järkevällä, teknisellä tarkkuudella. Hänen suunnittelunsa lähtee siitä, että ensin tutkitaan ja selvitetään, sitten suunnitellaan. Hän ottaa huomioon rakenteet ja annetut rajat. Suunnittelu lähtee realistiselta pohjalta, silti hän osaa ratkaista ´ongelmat´ innovatiivisella ja mielenkiintoisella tavalla. Selkeää, minimalistisen suoraviivaista tai historiallisia tyyli-sisustuksia, hän osaa lähestyä kaikkia osa-alueita, tämä kertoo vankasta ammattitaidosta. Lassella on erittäin laaja tuntemus materiaaleista ja rakennustekniikasta sekä tuotteista. Hänen ilmiömäinen muistinsa myös auttaa asiassa. Lassen tieto-taito on löydetty myös oppilaitoksissa, hän luennoi eri ammatillisissa oppilaitoksissa sisustussuunnittelun eri osa-aluita: mm. materiaalioppia, kiinto- ja irtokalustesuunnittelua, projektinhallintaa ja värioppia.
Lasse osaa kuunnella ja keskustella. Hän on sopivasti nöyrä ja erittäin kohtelias suomenruotsalainen. Hän osaa tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa ja hänellä on laaja kielitaito. Hyvänä esiintyjänä hän on tehnyt myös työtä tv-tuotannoissa ja on ollut mukana Pientä-pintaremonttia tv-ohjelman yhtenä suunnittelijana.
Hän on kiinnostunut teknisistä oivalluksista ja tietotekniikasta. Hän on myös remontoinut useita omia projektejamme, itse tilat toteuttaen on vahvistanut otetta suunnitteluun ja rakentamiseen. Hän on myös puolisoni, kolmen lapsemme isä, aktiivinen pyöräilijä, rakentaja ja leivän leipoja. Työmme on osa elämäntapaamme.

Espoossa, Päivi Räihä

javri-bedroom

INSTAGRAM.

Puhelin

Vastaamme arkisin 8-18 

Päivi
+358 50 563 7637

Lasse
+358 40 587 6458            

Sähköposti

Lähetä viesti, niin palaamme asiaan!

paivi(a)raihainteriors.fi

lars(a)raihainteriors.fi

Tavoitat meidät

Arkisin 9:00 - 18:00

Start your own site - Check this